TST.fi
Tietosuojamalli.fi: Verkkopalvelu, jolla järjestäydyt tietosuojatyön pariin  
Tietosuojamalli.fi: Tutustu tarkemmin 
Pääartikkeli

Käsittely työsuhteen yhteydessä

  1. Jäsenvaltiot voivat antaa lakisääteisesti tai työehtosopimuksilla yksityiskohtaisempia sääntöjä työntekijöiden henkilötietojen käsittelystä työsuhteen yhteydessä oikeuksien ja vapauksien suojan varmistamiseksi, erityisesti palvelukseenottamista tai työsopimuksen täytäntöönpanoa varten, mukaan lukien lakisääteisten tai työehtosopimukseen perustuvien velvollisuuksien suorittaminen, työn johto, suunnittelu ja organisointi, yhdenvertaisuus ja monimuotoisuus työpaikalla, työterveys ja -turvallisuus, työnantajan tai asiakkaan omaisuuden suoja, sekä työntekoon liittyvien oikeuksien ja etuuksien yksilöllistä tai kollektiivista käyttöä sekä työsuhteen päättämistä varten.
  2. Näihin sääntöihin on sisällytettävä asianmukaisia ja erityisiä toimenpiteitä rekisteröidyn ihmisarvon, oikeutettujen etujen ja perusoikeuksien suojaamiseksi siten, että erityistä huomiota kiinnitetään tietojenkäsittelyn läpinäkyvyyteen, henkilötietojen siirtoihin saman konsernin tai yritysryhmän, joka harjoittaa yhteistä taloudellista toimintaa, sisällä ja työpaikalla käytössä oleviin valvontajärjestelmiin.
  3. Jäsenvaltioiden on toimitettava 1 kohdan nojalla antamansa säännökset tiedoksi komissiolle viimeistään 25 päivänä toukokuuta 2018 ja niiden mahdolliset myöhemmät muutokset mahdollisimman pian.
GDPR - EU:n uusi tietosuoja-asetus

GDPR säätää EU:n kansalaisten oikeuksista tietosuojaan sekä omien henkilötietojen luottamukselliseen käsittelyyn. Se myös yhteinäistää hajanaiset tietosuojakäytännöt eri EU-maissa. Asetus astuu voimaan toukokuussa 2018 kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Asetus luo merkittäviä uusia velvollisuuksia EU-kansalaisten henkilötietoja käsitteleville organisaatioille.

Kommentoi tai kysy muilta!

Katso koko GDPR-asetus >

Katso kaikki blogikirjoitukset >